Tänään on torstai, 23. helmikuuta        > Joulupuu
> Etusivu
> JCI järjestönä
> Jäsenet ja yhteystiedot
> Coffee
> Palkitseminen
> Joulupuu
> Historiaa
> Pressan ploki


Joulupuu tuo iloa lapsille

Joulupuu on Suomen nuorkauppakamareiden toteuttama hyvän mielen projekti, jota toteutetaan joulun alla kymmenillä eri paikkakunnilla ympäri Suomea. Ideana on, että sellaisille lapsille, jotka ovat vaarassa jäädä ilman joululahjaa, kerätään vapaaehtoisilta lahjoittajilta joululahjoja. Lahjat toimitetaan antajalta saajalle niin, että he eivät koskaan saa tietää toistensa henkilöllisyyttä.

Lahjan antaja saa kaupassa Joulupuu-päivystäjältä päivystysaikana kortin, jossa lukee lapsen ikä, sukupuoli ja koodinumero. Ihminen hankkii tietojen pohjalta ilahduttavan ja uuden lahjan, jonka hän käärii pakettiin ja palauttaa Joulupuulle päivystysaikana (ei muulloin!). Yksi paketin sivuista jätetään auki, jotta Joulupuu-päivystäjä voi todeta sisällön asiallisuuden. Paketin päälle kiinnitetään tiukasti saatu kortti, jotta siinä oleva koodinumero sekä lahja olisivat yhdessä loppuun saakka.

Lahjan saajan ovat valinneet paikkakunnan sosiaalitoimen työntekijät asiakkaistaan. Vaitiolovelvolliset työntekijät toimittavat lahjat lapsille, joten nuorkauppakamarilaiset yhteistyökumppaneineen eivät tule tietämään lahjan saajoja.

Projektia on Suupohjassa toteutettu hyvässä yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisosastojen, kauppojen ja kuntien sosiaalitoimien kanssa. Vuosittain on kerätty noin 400-500 lahjaa oman toiminta-alueen lapsille jaettaviksi.

www.joulupuu.info